Merjan marsipaanipuoti

Merjan Marsipaanipuodin toimitusehdot

Voimassa 1.1.2007 alkaen

Asiakas sitoutuu jokaisen tilauksen yhteydessä voimassa oleviin toimitusehtoihin.

YLEISTÄ YRITYKSESTÄ

Merjan Marsipaanipuoti (y-tunnus 2108113-7) on pienyritys, joka on erikoistunut valmistamaan uniikkeja kakunkoristeita, asiakkaiden toiveista. Koristeet eivät ole tarkoitettu syötäviksi, vaikka suurin osa koristeiden materiaalista on elintarvikkeeksi luettavaa materiaalia. Marsipaanin lisäksi koristeessa voidaan tilanteen mukaan käyttää mm. tylliä, silkkinauhaa, tukirakenteita. Koristeiden valmistajana toimii, vuonna 2001 leipuri-kondiittoriksi valmistunut Merja Sirviö. Merjan Marsipaanipuoti toimittaa koristeita ympäri Suomen, postin välityksellä. Myös koristeen noutaminen on mahdollista erikseen sovittuna ajankohtana.

1.TILAAMINEN

Tuotteet tilataan:

Tilattaessa koristetta asiakkaan tulee kertoa seuraavat asiat:

  • Henkilötiedot (nimi, osoite, puhelinnumero)
  • Toiveet koristeesta
  • Tulevien juhlien päivämäärä
  • Haluamasi maksu ja toimitustapa (ennakkomaksu/käteinen, postipaketti/nouto)

Suunnittelun pohjaksi voit lähettää esimerkiksi valokuvia ja piirroksia sähköpostiimme. Asiakkaaseen olemme yhteydessä ensisijaisesti sähköpostin kautta, mutta myös tarvittaessa puhelimitse. Ilman kunnollisia yhteystietoja, emme voi ottaa tilauksia vastaan. Henkilötiedot käsitellään luottamuksellisesti. Niitä ei jaeta kolmansille osapuolille.

Marsipaanikoristeiden suunnitteluun ja valmistamiseen menee aikaa, joten otathan yhteyttä hyvissä ajoin ennen juhlia. Liian pienellä toimitusajalla emme valmista koristeita.

2. TILAUSVAHVISTUS

Saatuamme tilauskyselyn, otamme yhteyttä asiakkaaseen mahdollisimman pian. Asiakkaan tulee huolehtia, ettei sähköpostilaatikko ole täynnä. Suunnittelemme yhdessä asiakkaan kanssa yksilöllisen koristeen, asiakkaan halutessa pienintäkin yksityiskohtaa myöten. Lähetämme asiakkaalle ehdotuksen koristeesta, sekä myös hintatiedot. Tilaus otetaan ylös, kun asiakas vahvistaa tilauksen. Asiakas saa valmiista koristeesta valokuvan sähköpostiin, jolloin hänellä on mahdollisuus vaikuttaa lopputulokseen, vielä ennen postitusta. HUOM! Kaikkiin sähköpostiviesteihin vastataan mahdollisimman pian. Mikäli asiakas ei saa vastausta tilauskyselyyn 3 päivän sisällä koristekysely ei ole saapunut perille. Pyydämme ottamaan tässä tapauksessa uudelleen yhteyttä.

3. TOIMITUS JA HINNAT

Toimitamme tuotteita täysi-ikäisille asiakkaille, vain Suomeen. Koristeet toimitetaan tilaajalle postin välityksellä hyvin pakattuina, kuivatuksen jälkeen. Koristeiden hinnat vaihtelevat tehtävän koristeen vaativuuden sekä raaka-aineiden määrästä. Tästä syystä emme voi julkaista hinnastoa. Maksu ja toimitustapa sovitaan asiakkaan kanssa etukäteen.

Voit maksaa tuotteesi:

  • Ennakkomaksuna

  • Tuotteet ja niiden postikulut maksetaan Merjan Marsipaanipuodin tilille (Osuuspankki 520503-232503). Maksutiedot lähetetään asiakkaalle tilausvahvistuksen jälkeen. Ennakkomaksusuorituksen tulee näkyä tilillämme, ennen mittatilaustyön valmistumista ja postitusta.
  • Käteisellä

  • Tuotteet voidaan maksaa myös käteisellä. Käteismaksusuoritus ja koristeen nouto sovitaan asiakkaan kanssa tilausta tehdessä.

Asiakkaalle ilmoitettava koristeen hinta ja postituskulut pitävät sisällään alv 23%. Koska koristeita valmistaa yrityksessämme yksi henkilö, pidätämme oikeuden tilauksen peruuttamiseen, ylitsepääsemättömän syyn vuoksi (mm.tapaturma). Marsipaanipuoti pidättää myös oikeuden peruuttaa koristetilauksen, mikäli ennakkomaksua ei suoriteta ajoissa, jolloin koristeen valmistaminen on vielä mahdollista. Mikäli tilauksen toimituksessa ilmenee ongelmia, asiakkaalle ilmoitetaan siitä ensi tilassa.

4. TOIMITUSAIKA

Merjan Marsipaanipuoti ottaa vastaan tilauksia vain rajoitetusti. Koristeen suunnitteluun, valmistukseen sekä kuivatukseen on varattava reilusti aikaa. Liian pienellä toimitusajalla emme voi valmistaa koristeita. Toimitusaikataulu on muuttuva, tilausten määrästä johtuen.

5. PALAUTUSEHDOT

Koska tilattavat koristeet ovat mittatilaustyötä, Merjan Marsipaanipuoti ei myönnä oikeutta peruuttaa kauppaa kun tilattu työ on valmis.

Palautusoikeus koskee ainoastaan kuljetuksessa vahingoittunutta, käyttämätöntä tuotetta. Tarkista paketin yleiskunto jo sitä noutaessasi. Mikäli on aihetta olettaa, että lähetys on vaurioitunut, keskustele asiasta postitoimipaikkasi virkailijan kanssa. Mikäli paketti on vaurioitunut kuljetuksessa ja mikäli myös tilattu tuote/tuotteet ovat vaurioituneet, tee postikonttorissa heti asiasta vahinkoilmoitus. Ota myös välittömästi yhteyttä Merjan Marsipaanipuotiin sähköpostitse marsipaanipuoti@gmail.com tai soita numeroon 040 517 5907. Tarkistamme palautusoikeutesi. Ilmoitus viallisesta tuotteesta on kuitenkin tehtävä viimeistään 14 päivän sisällä tuotteen vastaanottamisesta. Myös muissa tilausta koskevissa ongelmatilanteissa ota välittömästi yhteyttä Merjan Marsipaanipuotiin.

Palauta lähetyksesi asiakaspalautuksena, jolloin Merjan Marsipaanipuoti maksaa lähetyksen postikulut. Säästä aina postin asiakaspalautuskuitti kunnes olet saanut rahasi takaisin. Hyväksytyn palautuksen rahat palautetaan suoraan tilillesi palautuksen vastaanoton ja käsittelyn jälkeen.

Palautusosoite:

Asiakaspalautus
Merjan Marsipaanipuoti
Kauppilantie 48
86710 Kärsämäki